img_0709.jpg kosteikko.jpg riistapelto_0.jpg Aneriojärvi.jpg rantaniitty.jpg img_9188.jpg kuurankukkia.jpg viljapelto.jpg img_9200_m.jpg rypsipelto.jpg kesa_-_copy.jpg broilerinlanta_pieni.jpg maisemapelto.jpg piippo ruusuruoholla.jpg halikonjoki_0.jpg ketoneilikat.jpg IMG_8095_m.jpg pelto.jpg tammihaka.jpg puiden takaa.jpg
 

Luonnon monimuotoisuus (in Swedish)

    Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on elämän peruskivi. Sillä tarkoitetaan lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, lajien runsautta sekä niiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. Monimuotoinen ympäristö on kestävä ulkopuolisia uhkia vastaan. Monimuotoisuuden voi usein nähdä maisematasollakin maiseman vaihtelevuutena.

    Myös vesiensuojelussa on pohjimmiltaan kyse luonnon monimuotoisuudesta. Kun luonnon oma tasapaino järkkyy, jotkut lajit tulevat liiallisen vallitseviksi, ja toiset lajit väistyvät. Näin on käynyt Itämerelle ja monille järvillemme. Ihminen on muokannut ympäristöään pitkään - lähinnä omien tarpeidensa mukaisesti. Yhtä hyvin voi ihminen muokata ympäristöä myös parempaan suuntaan. Silloin puhutaan luonnonhoitotyöstä.

    Parhaimmillaan ympäristöhyödyt ovat myös suoraa hyötyä ihmisille, mutta jo pelkästään luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen itseisarvona merkitsee hyötyä ihmisille kestävän toiminnan jatkumisena tuleville sukupolville. Monimuotoinen ympäristö voi tarjota monipuolisia ekosysteemipalveluja ihmisille.

    Luonnon monimuotoisuus on viime vuosina keskusteluissa jäänyt Itämeren rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen jalkoihin. Vuosi 2010 oli YK:n kansainvälinen biodiversiteettivuosi, mutta sen tulokset jäivät valitettavan laihoiksi.

    On ymmärrettävä, että luonnon monimuotoisudella ei tarkoiteta vain harvinaisia tai uhanalaisia lajeja.  Monimuotoisuutta on myös se, että yleisetkin lajit viihtyvät ja lisääntyvät niille tyypillisissä elinympäristöissä. Ihminen voi omalla toiminnallaan paljonkin vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen maatalousympäristöissä. Usein toimenpiteistä on etua myös virkistyskäytölle.

    Lisätietoja: Ympäristöhallinnon ylläpitämä biologisen monimuotoisuuden tietojärjestelmä LUMONET.

    Tilanne

    Luonnon monimuotoisuuden väheneminen ei ole pelkästään sademetsien uhka, vaan myös maatalousympäristössä se on yksi suurimpia ympäristöongelmia. Kulttuuriympäristöt ovat elinympäristöjä useille eliölajeille. Mm. Suomen uhanalaisista eliölajeista lähes kolmannes on riippuvainen kulttuuriympäristöistä, käytännössä siis maatalousympäristöistä. Mutta ei mistä tahansa monokulttuurista, vaan monipuolisesta maisemarakenteesta ja vaihtelevista elinympäristöistä, joita voidaan osittain myös keinotekoisesti luoda, mikäli alkuperäiset arvokkaat elinympäristöt on  tehoviljelyn myötä jo hävitetty.

    Lue lisää...

    1900-luvulla luonnon monimuotoisuus sai väistyä ruuantuotannon tehostamisen alta. Vasta vuosisadan lopulla herättiin lajiston köyhtymiseen, ja mm. ympäristötukia alettiin suunnata vesiensuojelun lisäksi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

    Maatalouden ympäristötukien avulla ei kuitenkaan ole saavutettu  niitä tavoitteita, joita järjestelmälle on asetettu.

    MYTVAS-raportin tulokset

    Vuonna 2008 valmistui MYTVAS-tutkimuksen loppuraportti Maatalouden ympäristötuen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle (toim. Kuussaari, Heliölä, Tiainen ja Helenius). Loppuraportin perusteella maatalouden perus- ja lisätoimenpiteet ovat olleet riittämättömiä maatalousluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi, saati sen lisäämiseksi. Ympäristötuen perustoimenpiteisiin ei sisälly yhtäkään merkittävästi luonnon monimuotoisuutta edistävää toimenpidettä.

    Raportin mukaan sen sijaan erityisympäristötuet (etenkin perinnebiotooppien hoito) ovat toimiva tukimuoto, mutta niiden osuus ympäristötuista on vain 13 %. Syy siihen on todenäköisesti ainakin osittain erityisympäristötukien hakuun liittyvä byrokratia, joka on niin kankeaa, että monet viljelijät jättävät tukea hakematta ja toimenpiteitä tekemättä, etenkin jos hoidettavat alueet ovat pieniä. Myös tukien valvonta koetaan suurena arkielämästä irrallisena peikkona - silloinkin, kun viljelijä parhaansa mukaan yrittää toimia oikein.

    Viljelijöillä ei aina ole suoraa tarvetta luonnonhoitotöille, ellei kyseessä ole esim. suuri karjatila, joka tarvitsee laitumia. Sopivia luonnonhoitotöitä voitaisiin kyllä enemmänkin suunnitella viljelijän ja nykymaatalouden näkökulmasta katsoen. Riistanhoito on tästä hyvä esimerkki. Suomen yli 300 000 metsästäjästä noin 40 % omistaa maata, ja monet metsästäjät ovatkin merkittäviä maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

    Maatalouden luonnon monimuotoisuutta edistettäessä on erotettava pelloilla tehtävät toimenpiteet ja niiden ulkopuolella tehtävät toimenpiteet. Pelloilla tehtävät toimenpiteet koskettavat kaikkia viljelijöitä, kun taas ulkopuoliset toimenpiteet, kuten perinnebiotooppien tai puusaarekkeiden hoito, ovat enemmän viljelijän omiin intresseihin perustuvia toimenpiteitä. Suurilla karjatiloilla pellon ulkopuolisilla alueilla voi kuitenkin olla merkittävää taloudellistakin painoarvoa.

    Toimenpiteet voivat parhaimmillaan edistää luonnon monimuotoisuutta, vähentää ravinnekuormitusta ja vielä tarjota uusia virkistyskäyttömuotoja ja lisätä maiseman monimuotoisuutta. Kaikkea harvoin voi kerralla saada, mutta sopivilla valinnoilla hyödyt voivat olla todella moninaiset.

     


    Tavoitteet

    Luonnon monimuotoisuuden raju väheneminen on koko maapallon ongelma, jota varten on jo vuosia tehty kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuksia. Keskeisin maailmanlaajuinen sopimus luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi on Rio de Janeirossa vuonna 1992 allekirjoitettu YK:n yleissopimus.

    Countdown 2010 on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n ja Euroopan Unionin aloite, jonka tavoitteena oli pysäyttää tai huomattavasti hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Tavoitteen asettivat EU-maiden hallitukset Göteborgissa vuonna 2001. Suomi on allekirjoittanut sekä YK:n yleissopimuksen että Countdown 2010-sopimuksen.

    Lue lisää...

    Euroopanlaajuiset tavoitteet

    Yhteiseurooppalainen päämäärä on ollut edetä kohti vuoden 2010 tavoitteita mm. toimeenpanemalla kaikki lait ja sopimukset, joilla monimuotoisuuden vähenemistä yritetään pysäyttää. Euroopan unioni on sitoutunut tarkistamaan omien ohjelmiensa sisältöä niin, että nekin tukevat tavoitetta.

    Suomen tavoitteet

    Suomen maatalouden tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi pyritään toteuttamaan ympäristötukien ja varsinkin erityisympäristötukien kautta. Mikäli toimenpiteet eivät  ole toimivia tai tuet houkuttelevia, viljelijät eivät niitä valitse niin laajasti kuin olisi tarvetta.

     


    Tehtävää

    Jotta luonnon monimuotoisuutta voitaisiin paremmin edistää Suomen maataloudessa, tulisi vuonna 2008 tehdyn MYTVAS-raportin tulokset ottaa vakavasti ja perustaa tuleva ympäristötukiohjelma  luonnon monimuotoisuuden osalta sen tuloksiin - yhdistettynä käytännön tekijöiden (eli viljelijöiden) näkemyksiin toimenpiteiden toimivuudesta ja järkiperäisyydestä. Seuraava ympäristötukikausi alkaa vuonna 2014, joten aikaa vielä on. Uusia innovatiivisia ajatuksia tarvitaan juuri nyt.

    Lue lisää...

    Hanke- ja maataloustukien byrokratia syövät  tekijöiden intoa ja energiaa. Tarvitaan nopeampia rahoituskanavia tavoitteiden toteutumiseksi. Esim. Leader-tuet ja erityisympäristötuet ovat vuosien saatossa muuttuneet niin kankeiksi, että niitä ei enää uskalleta käyttää kuten ennen. Virheiden pelko on kasvanut suureksi peikoksi, vaikka toimenpiteet pyritäänkin tekemään täysin oikein. 

    Tukijärjestelmiä (mm. ymp.tuet ja Leader-tuet) tulee pikaisesti yksinkertaistaa, mikä ei helppo tehtävä tule olemaan.

    Jatkossa on tärkeää suunnata entistä enemmän ympäristötukea luonnon monimuotoisuutta edistäviin toimenpiteisiin pelloilla. Näitä voivat olla mm. suorakylvö, luonnohoitopellot, kerääjäkasvien käyttö, avo-ojien säilyttäminen ja laidunnus. Ne kaikki vaativat vielä täsmennyksiä.

    Peltojen ulkopuolella tehtäviä toimenpiteitä, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta, ovat mm. luonnonlaidunten käyttö (perinnebiotoopit ym.), perinnebiotooppien niitto ja reunavyöhykkeiden hoito. Maatalousympäristön luonnonhoidossa tulisi nykyistä enemmän suosia riistanhoidon menetelmiä, koska samoissa elinympäristöissä viihtyvät riistaeläinten lisäksi muutkin maatalouden lajit. Esim. peltopyylle tarkoitetuista toimenpiteistä hyötyvät myös monet muut lajit. Luonnon- ja riistanhoitosäätiö on laatinut Peltopyyn kannanhoito-oppaan, jossa toimenpiteitä on yksinkertaisesti esitetty.

    Luonnon monimuotoisuus on saanut omat sivut, joilta löytyy faktatietoa. Katso www.luonnontila.fi